Jooho. Tulipa sitä meillä odoteltuakin että milloin se saapuisi. Ei tosin vielä tiedä saapuiko ollenkaan sittenkään. Possunuha siis. Ja aika helkutin huonossa välissä saapuikin nuha; mikä nuha sitten onkaan; juuri sillä viikolla joka olisi ollut ehkä yksi intin parhaista. Lohtajalla ollaan nyt siis. Ampumaharjoitus. Ainutlaatuisia harjoituksia. Ei ketuta ei. Itsehän kerkesin nähdä juuri ja juuri kahta näistä ennen kuin tipahdin. Osa ei edes yhtäkään. Erittäin onnistuneeksi voisi tätä kuvailla. Varsinkin kun ajattelee kulupuolta, tetsi maksaa aivan jumalattomasti ja sitten on puolet porukasta sairaana. Ei näin ei näin. Tulipahan tuossa kanssa Herra Isoherra Pataljoonan Komentaja täällä pyörähtämässä, oli huvittava kuinka se kyseli ennätyslämpöjä ja toivotti paranemisia. Varmasti tunti itsensä hienoksi mieheksi. Joo, ehkä riittää täksi hetkeksi nyt.
Näin lähiaikoina on tullut huomattua, että täällä intissä tuntuu aivotoiminta laantuvan ja kaikki putkiaivoistumaan. Tämän huomaan muun muassa tietyissä tilanteissa tarkkaavaisuuden ja välittämisen heikentymisenä. Tämänlaisia tilanteita ovat muun muassa muodossa seisominen, jolloin vain antaa ajatusten valua pois ja sokeasti tekee käskettyä kuin vaiston varassa. Tämähän on luonollisesti skappareiden kannalta ihanteellista .. emmehän me enää ajattele turhia vaan teemme mitä käsketään. Toisaalta omalta kannalta tämä on hyvinkin huolestuttavaa, koska jopa yksinkertainen looginen ajattelu tuntuu välistä perin vaikealta. Myös keskustelujen taso laskee tajunnan laskiessa, aiheet siirtyvät kaikille varmasti selvään suuntaan ja varsinkin meidän oppilaiden jo ollessa kuin yhtä pientä järjettömän isoa ottoperhettä myös avautuminen pääsee uusiin ulottuvuksiin varsinkin tuosta juurikin kaikille selvästä aihealueesta. *(ÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!! (hajoaa tässä jo itsellä pää tässä nyt juurikin))* Mutta niin joo. Juurikin nyt iski putkiaivoisuuskohtaus kun ei enää edes osaa avautuakaan aiheesta että. Iltapalalle siis. ->
On erittäin pelottavaa huomata kuinka vastakkainen sukupuoli tuntuu olevan valtavan ulkonäön paranemisen kourissa. Ja vain yhden asian takia – SA-Int. Tämä ulkonäön parantuminen voidaan luokitella jopa exponentiaaliseksi, sillä yksilöt joita näkee useasti näyttävät jatkuvasti paremmilta. Muotovirheet häipyvät jotenkin kummasti ja muutenkin kaikki ikään kuin verhoutuu vain sukupuolen taakse. Ja miksi? Siksi koska valitettavasti valikoima on maisemallisesti äärimmäisen suppea armeijan olosuhteissa. Varsinkin kun ainoat vastakkaisen sukupuolen edustajat ovat täysin eri yksikössä, mikä johtaa heidän olemassaoloonsa vain sotkussa tai mukessa. Ja tämäkös vasta rappiota aiheuttaakin kun ruoan tapaisia ruumiillisia nautintoja nauttiessaan näkee ainoat katselunkestävät maisemat. On silti ainakin itseni osalta hyvä että kykenen hahmottamaan tämän erittäin vakavan seikan ja täten ajattelemaan jokseenkin järkevästi kuten ennenkin armeijaa. En kylläkään valittaisi jos intissä enemmän naisia olisi, ainakin olisi enemmän katseltavaa kun ei muiden varusmiesten tyttöystäviäkään nyt sentään viitsi sotkussa kyyläillä. Sehän olisi jopa erittäin sopimatonta eiköstäs joo. :D
Aikomukseni on ollut avata sydäntäni uudesta paremmasta puolikkaastani jonka sain käsiini jo yli kuukausi sitten. Mallinimikkeeltään tämä yksilö on RK62 – Rynnäkkökivääri 62. Omani on kylläkin Valmet Oy:n valmistama Jyväskylän asetehtaalla vuonna 1987. Uuden kumppanini strategisista mitoista pituus on 914mm ja paino 3.5kg tyhjänä. Muita oleellisia tietoja hänestä ovat muun muassa 30 patruunan kapasiteetti ja 714:sta laukausta minuutissa tulinopeus.
Pohdin alkuun mikä tulisi olla kumppanini nimi, mutta lopulta olen päätynyt ratkaisuun että nimettömänä omani on juuri sellainen kuin hän on ollakseen eikä täten saa mitään vaikutteita mahdollisesta kutsumanimestään. Onhan hänellä jo sarjanumeronsa, jolla voin häntä kutsua. Tämä vajaan metrin mittainen miehisyyden jatke on kova, jäykkä ja luotettava mutta silti kylmä kuin teräs. Eikä hän myöskään lämpene taitamattomille käsittelijöille vaan vaatii oikeanlaista yhden sormen kutitusliikettä juuri oikeaan paikkaan lauetakseen. Toisaalta tällöin on mahdollista saada hänet laukeamaan yhdellä liikkeellä jopa 30 kertaa peräkkäin 2.7 sekunnin sisään. Häntä käyttelevän käden on kuitenkin oltava vahva ja puristava, jottei laukeavat tuotteet ruiski ylt’ ympäriinsä vaan osuvat kohteeseensa mikä se sitten lieneekin. Kumppani on kuitenkin jokseenkiin herkkä likaantumaan, minkä vuoksi häntä pitääkin putsata ja puunata jokaisen käytön jälkeen jottei mitään komplikaatioita tai sairauksia pääse epäpuhtauksien vuoksi ilmenemään. Tällaiset ilmenevät suoraan melkeinpä estävät kaikenlaisen laitteen hyödyntämisen tai vähintäänkin haittaavat erittäin suuressa määrin täysipainoisia suoritteita. On myös todettava että hän on todella äänekäs lauetessaan minkä takia kuulonsuojaus on erittäin tärkeää jotta käytön jälkeinen elämä olisi mahdollisimman mukavaa.
Eipä nyt tule enempää mieleen mitä kaikkea tulikaan jokin aika sitten perin väsyneenä tuvassa keskusteltua.. :P